Blogi: Vuorovaikutuksen merkitys oppimisessa

Muutto uuteen maahan on aina iso elämänmuutos, myös silloin kun se tapahtuu omasta tahdosta. Tämä tuo mukanaan paljon muutoksia ja uusia asioita mutta varsinkin silloin, kun henkilö muuttaa uuteen maahan olosuhteiden pakosta. Jokaisen tausta ja lähtösyy on uniikki ja henkilöllä voi olla taustalla esimerkiksi erilaisia traumoja, sairauksia tai oppimisvaikeuksia. Ruotsissa on tehty tutkimuksia, joissa on…


Muutto uuteen maahan on aina iso elämänmuutos, myös silloin kun se tapahtuu omasta tahdosta. Tämä tuo mukanaan paljon muutoksia ja uusia asioita mutta varsinkin silloin, kun henkilö muuttaa uuteen maahan olosuhteiden pakosta. Jokaisen tausta ja lähtösyy on uniikki ja henkilöllä voi olla taustalla esimerkiksi erilaisia traumoja, sairauksia tai oppimisvaikeuksia. Ruotsissa on tehty tutkimuksia, joissa on huomattu, että maahan muuttamisen jälkeen syntyneillä stressitekijöillä on jopa suurempi vaikutus kuin väkivalta ja syrjintä, joita on koettu ennen maahanmuuttoa. (Halla, 2007). Kotoutumisen onnistuminen ja tahti riippuu monesta eri tekijästä; henkilön sosiaalisista verkostoista, kielitaidosta, lähtösyistä ja henkilön sosioekonomisesta asemasta uudessa maassa (Rasilainen, 2016). Taustan huomioiminen olisi äärimmäisen tärkeää, sillä tämä voi parantaa merkittävästi oppimistuloksia, joka puolestaan auttaa kotoutumisessa.

Moni saattaa jättää kielikurssin kesken, jos ymmärtäväisyyttä eri lähtötilanteita kohtaan ei anneta; joku ei välttämättä ole koskaan opiskellut koulussa, siitä on erittäin pitkä aika taikka henkilö ei osaa lukea tai kirjoittaa edes äidinkielellään. Aikuisille maahanmuuttajille kirjoitus- ja lukutaidon opettamista tarjotaan ensisijaisesti aikuisten perusopetuksessa (Opetushallitus, 2022). Opiskelijoiden erilaisien taustojen huomioimista voivat olla esimerkiksi tarjottu lastenhoito oppituntien aikana ja lukutaidottomuuden huomioiminen; yhdellä matalan kynnyksen kurssilla tunneilla opeteltiin sanoja ja lukemista vähän kuin Aliasta pelaten, eli erilaisilla kuvakorteilla, jossa kuvan asia oli myös kirjoitettuna. Oppimisen kannalta vuorovaikutus onkin tärkeää ja tätä kannattaisi hyödyntää enemmän oppimistilanteissa.

Nimeni on Milla ja olen viimeisen vuoden sosionomiopiskelija Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Suoritin viimeisen harjoitteluni INY:ssä ja osana harjoittelua kirjoitin oheisen blogitekstin. Olen aina ollut kiinnostunut eri kulttuureista sekä ihmisistä, ja nämä yhdistettynä ihmisten auttamiseen teki INY:stä antoisan harjoittelupaikan.

LÄHTEET

Halla, T. (2007). Psyykkisesti sairas maahanmuuttaja.  Duodecim, (4) 2007. https://www.duodecimlehti.fi/duo96297

Opetushallitus. (2022). Kotoutumiskoulutuksen opetussuunnitelman perusteet 2022 [Määräys]. Saatavilla 24.11.2022 https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/Kotoutumiskoulutuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2022_0.pdf

Rasilainen, L. (2016). Kotoutuminen kuntoon!  Ehdotuksia kotoutumista tukevan koulutuksen parantamiseksi. Vihreä sivistysliitto. https://opintokeskusvisio.fi/wp-content/uploads/2020/09/kotoutuminenkuntoon_web.pdf


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Related Posts